Turun Sanomien Talous-liite ja taloussivut uudistuvat. Suurimman muutoksen kokee Talous-liite, jonka ulkoasu muuttuu aiempaa modernimmaksi ja sisältö
lukijaläheisemmäksi.
Uudistettu Talous kertoo alueemme yritysten ja mielenkiintoisten henkilöiden kuulumiset. Aiemman sisällön lisäksi liitteessä paneudutaan entistä vahvemmin arjen talouden hallintaan liittyviin asioihin sekä lukijoiden arkipäivää helpottavaan hyötytietoon.
Liite ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa, tiistaisin. Ensimmäinen uudistunut Talous ilmestyy tiistaina 24.1.2012.
Talous-liitteen ilmestymispäivät sekä ilmoituspaikat löydät täältä.
Päälehdessä talousjuttuja joka päivä
Talousuutisointiin panostetaan myös päälehdessä, josta talousuutisia voi jatkossa lukea joka päivä. Uudistus antaa lisää palstatilaa alueen yritysten ja ihmisten esittelylle sekä talouden kehityskulkuja seuraaville jutuille.
Nimitykset ja muut yritysten ajankohtaiset kuulumiset löytyvät yhä sunnuntain taloussivulta. Lauantaisin ilmestyvä talouselämän ajankohtaiseen ilmiöön pureutuva artikkeli saa seurakseen toimittajan kolumnin ja viihteellisen Jälkimaku-palstan. Maanantain lehdessä jatkaa lukijoitten suosima Kuluttaja-sivu.
